Kiviriihen kertomaa

 

Kiviriihen toiminta Toivakassa on päättynyt.


Toivakassa Alpo Leppäsen Kiviriihi Ky:nä alkanut kivialan yritys on tarjonnut asiakkaille sekä sisustus- että pihakivituotteita. Luonnonkivi on monipuolinen tuote rakentamisessa ja pihan ilmeen luomisessa. - Olen halunnut tuoda kiven luonnollista kauneutta ja monimuotoisuutta esille myös valaistuksen avulla. Kivi soveltuu monipuolisen värikkyytensä johdosta somistamiseen ja taide-esineiden tekemiseen Alpo Leppänen kertoo. Alpo on markkinoinut kiveä niin käyttö kuin taidetarkoituksiin.

 

Kiviriihen toiminta Alpon osalta päättyi kesäkuussa 2017. Alpo Leppänen kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja asiakkaitaan monista antoisista ja mielenkiintoisista vuosista. -On ollut antoisaa työskennellä kanssanne ja luoda kivestä elämänsisältöä niin itselle kuin asiakkaillekin, toteaa Leppänen. Siitä alkaen Kiviriihi Oy:nä yritystä ovat luotsanneet eteenpäin niin ikään kiven ystävät yrittäjäpariskunta Katri ja Sami Järvensivu. Toiminta jatkuu uusien omistajien myötä Helsingistä käsin.

 

Ole hyvä ja kurkkaa myös yrittäjien toisen yrityksen sivuille www.laatulattiatuusimaa.fi!